Jussi Järvinen - Kiropraktikko
Olen valmistunut kiropraktikoksi kesällä 2018 University of South Wales -yliopistosta. Alalle minut ajoi urheilu ja se olikin keskeisessä asemassa läpi opiskelujen. Maisterin työni tein ammattijääkiekkoiluun liittyvistä niska- ja päävammoista.
Kiropraktikkona haluan olla mukana edistämässä ammattini, sekä koko konservatiivisen hoidon kehitystä ja tästä työstä minua onkin jo palkittu kansainvälisesti.
Kliinisen työn lisäksi olen tehny Turun yliopiston kanssa tutkimustyötä kipuun liittyvistä tekijöistä.
Terveydenhuollon ammattilaisena lähestyn ongelmia biopsykososiaalisen mallin mukaisesti ottaen huomioon laajasti monet eri elämän osa-alueet. Minulle on myös ensisijaisen tärkeää, että hoito on kustannustehokasta ja sisältää aina tarpeen vaatiessa manuaalisen hoidon sekä itsenäisen harjoittelun, jotta yksilöllä on mahdollisimman suuri vaikutus omaan terveyteensä.
Kiropraktisella hoidolla ja harjoittelulla pyrimme pääsemään eroon erilaisista kehon toimintahäiriöistä sekä kiputiloista. Yleisimpiä vaivoja, joita olen vuosien saatossa hoitanut ovat:
• Akuutti ja krooninen alaselkäkipu.
• SI – Nivelen toimintahäiriö sekä kipu
• Välilevyperäinen kipu (välilevyn pullistumat sekä välilevytyrät (iskias))
• Keskiselän kivut & fasettilukot
• Niska ja hartiaseudun kivut
• Niskaperäinen huimaus sekä hyvälaatuinen asentohuimaus eli BPPV
• Päänsäryt ja Migreenit
• Raajojen säteilykivut
• Purentalihasten ongelmat ja leukanivelen toimintahäiriöt
Näiden lisäksi hoidan useita urheiluvammoja, kuten olkapään ja polven jännevaivoja
Olen Valviran rekisteröimä kiropraktikko ja minut, sekä muut kollegani löytää sivulta: https://julkiterhikki.valvira.fi/